Poikkeuksellisina aikoina tarvitaan poikkeuksellista ajattelua

Kirjoitus on julkaistu Puhujatorin blogissa 20.10.2022. 

Poikkeuksellinen aikakausi

Kirjoittamatta ja sanomatta on selvää, että elämme poikkeuksellista aikakautta, jopa koko modernin ajan historian näkökulmasta. Suuret, maailmaa mullistavat muutokset, tapahtumat ja kriisit ovat alati läsnä niin mediassa, yrityksissä kuin ihmisten arjessakin ja joiden rinnalla arkiset haasteet tuntuvat triviaaleilta ja jopa yhdentekeviltä. Olennaista jatkuvuuden kannalta on kuitenkin yksilön sopeutuminen. Evoluutionäkökulmasta ovat selvinneet ne yksilöt, jotka parhaiten sopeutuvat muutoksiin. Sopeutuminen, joustavuus, jopa barbamamamainen elastisuus, onkin yksi tärkeimpiä selviytymistaitojamme ihmislajin edustajina. Mutta onko sopeutuminen myös voittava liiketoimintastrategia? On. Ja ei ole.

Sopeutua vaiko eikö sopeutua?

Sopeutuminen on yrityksille olennaista, kun esimerkiksi mietitään vallitsevia olosuhteita markkinaympäristössä tai vaikkapa lainsäädännössä. Sopeutuminen toimii hyvin myös asiakastarpeisiin vastaamisessa ja toiminnan mukauttamisessa kulloisenkin tilanteen ja markkinanäkymien mukaan. Sopeutuminen ei ole kuitenkaan voittava liiketoimintastrategia eikä sopeutumisella rakenneta maailmaa mullistavia radikaaleja innovaatioita. Sopeutuminen tekee olon mukavaksi ja saattaa auttaa eloonjäämisessä mutta sopeutumisen avulla ei kehitytä, uudistuta, opita, erotuta eikä luoda uutta tai merkittävää impaktia. Sopeutumisen vastavoimaksi tarvitaankin kapinallistaitoja, joiden avulla kehitytään, parannetaan ja vaikutetaan, ja jotka puskevat meitä uusille poluille niin yksilöinä kuin yrityksinäkin.

Kriittinen ajattelu on kapinallisuustaito

Yksi olennainen mutta valitettavan aliarvostettu kapinallisuustaito, on taito ajatella kriittisesti. Vastavirtaan, haastaen ja kyseenalaistaen olemassa olevaa. Ilman kriittistä ajattelua on vaikeaa kehittyä tai luoda uutta. Yleensä juuri kyseenalaistaminen, rakentava haastaminen tai vastakkaisten näkökulmien esittäminen luo tilaa uudelle ja sallii ääneen pohtimisen ja ääneen ajattelun joka taas luo lisää ymmärrystä ja avaa paikkoja yhteistyölle. Valitettavasti kuitenkin organisaatioissa vallitsee usein evoluutioteoriaa tukevat käyttäytymismallit ja normit, mikä aiheuttaa mielipiteiden sopeuttamista valtavirtaan sopivaksi, mahdollisimman vähän poikkeavaksi, erityisesti ravintoketjun huipulla olevien mielipiteistä. Vastakkaisajattelu tai kannustavakin kritiikki saatetaan tuomita erimielisyyttä aiheuttavana tai tulkita jopa riidan haastamisena - onhan paljon mukavampaa kun kaikki ovat samaa mieltä. Ainakin näennäisesti. Kulisseissa kuitenkin kuhistaan ja psykologinen turvallisuus loistaa poissaolollaan.

Uskallatko olla hiljaa?

Mitä jos miettisimme hetken tilannetta, jossa itse on jättänyt nuo haastavat kysymykset kysymättä tai vastakkaiset näkökulmat esittämättä, sellaisia kokemuksia varmasti meiltä kaikilta löytyy. Harmittaako, vai onko olo huojentunut? Oletko koskaan pohtinut, mitä olisi voinut tapahtua tai millaista arvoa on ehkä jäänyt syntymättä noiden ääneen lausumattomien pohdintojen seurauksena? Mitä jos seuraavalla kerralla kysyisit, haastaisit tai vaikka vaan kertoisit ajatuksesi ääneen? Mikä on pahinta mitä voisi tapahtua? Tai parasta? Uskallatko olla hiljaa?

Sisäistä kapinallistasi kannustaen,

Paula